perjantai 19. huhtikuuta 2013

NAILS

Huomenta murmelit

Puuh, ei taas oo ihan paras aamu. Just kun eilen pääsin sanomasta etten oo ollut pitkään aikaan kipeenä, niin eikös yöllä alkanut kurkkukipu ja päänsärky. Voi tietty olla että tää on allergiaa, leppä ja pähkinä on kukkineet viikon. Kevät on mulle ihan kamalaa tukkoisuuden, päänsäryn, kurkkukivun ja vuotavien silmien aikaa, oon nimittäin allerginen lepälle, koivulle, heinille, ruohoille ja pölylle (siis myös katupölylle), noin muutamia mainitakseni. Näiden lisäks on vielä muutama ruoka-aine- ja mausteallergia ja keväisin porkkana, tomaatti ja omena saattaa aiheuttaa allergiaa vaikka muulloin pystyn syömään niitä ihan hyvin. Viime kevät oli vielä tavallista pahempi, koska imetin, enkä voinut nappailla normaaleja allergialääkkeitä.


Onneks keväässä on myös tosi kivoja juttuja, kuten se, että innostun aina kynsilakoista! Pitäisin tosi mielelläni geelikynsiä, mutta jostain syystä ne ei pysy mulla kun korkeintaan pari viikkoa, eli niiden pitäminen tulee tosi kalliiksi ja on myös työlästä. Tällä hetkellä mun omat kynnet on lyhyet ja ohuet, koska niissä oli geelit. En tiedä miks, mutta mun kynnet kasvaa aina alaspäin, eli ne ei oo pitkinäkään kauniit :/ Silti aina välillä (=keväisin ja kesäisin) innostun lakkailemaan :)

Nää lakat on ostettu Seppälästä. Kävin hakemassa maanantaina pikaisesti tuon kirkkaan pinkin ja ajattelin, että koska hintaa on vaan 3,95 niin ei haittaa vaikkei lakka oliskaan kovin laadukas. Ennen käytin siis O.P.I:n lakkoja, joilla on hintaa huomattavasti enemmän, mutta myös laatu on todella todella hyvä. Tai ainakin mulla on toimineet hyvin :)



Kävi kuitenkin niin että lakkailin tiistaina kynnet ja se oli rakkautta ekasta kynnestä asti. Sivellin on ihanan leveä, joten mun pienet kynnet saa lakattua siististi yhdellä vedolla. Tässä pinkissä on pigmenttiä vaikka muille jakaa, kerron muista väreistä kun oon kokeillut niitä. Kuvassa mulla on kaks kerrosta lakkaa ja päällä Maybelline New Yorkin mini Colorama kirkas lakka. Tuo Seppälän lakka kuivui myös mielestäni tosi nopeasti, mutta pinta jäi sellaseks semi-mataksi, eli jos haluaa kiiltoa niin kirkas lakka päälle. Lisäähän päällyslakka myös kestävyyttä :)

Ja nyt kun kynsistä puhutaan, niin tässä vielä perus ranskalaiset geelit jotka tein viime viikolla.




Onko teillä hyviä kynsilakkakokemuksia halpismerkeistä? :)

Besitos,
Taru

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti