perjantai 31. toukokuuta 2013

Kesän helpoin kiharakampaus


Huomenta ihanaiset!

Kyllä, tein taas katoamistempun, en jaksa alkaa edes selittämään mitään syitä. Nyt kuitenkin tilanne rauhoittuu, jee! Oon ollut niin kiireinen etten oo ehtinyt edes siirtää kuvia kamerasta koneelle.

Mutta ensinnäkin: KESÄ! Vihdoin se tuli! Kesällä kaikki on paremmin kun ulos voi lähteä viskaamalla avaimet ja puhelimen taskuun, ja mä ainakin oon sitä onnellisempi mitä vähemmän vaatetta mulla on päällä :)

Mun mielestä mulle sopii kaksi mekkomittaa, joko ihan mini, tai kunnon maxi. Maxeista taidetaan kyllä sanoa ettei ne sovi pienille ja siroille, mutta mä tykkään. Mini puolestaan avokkaisiin yhdistettynä saa jopa mun jalat näyttämään pitemmiltä.

Löysin kameran uumenista päivän asun muutaman viikon takaa.


ä oli varmaankin kesän ensimmäinen päivä kun uskaltauduin pukemaan päälleni minin ilman sukkahousuja. Hyi, sukkahousut, en äkkiseltään keksi toista vaatekappaletta jota inhoaisin yhtä syvästi. Yllättäen ihan koko asu korut ja kengät mukaan lukien on Seppälästä. Tuo hame on ollut mun kaapissa jo pari kesää, mutta otan sen kunnolla käyttöön vasta nyt kun se on pienennetty sopivaksi. Ja kyllä, mitä minimpi sen parempi ;)


Hypätään takaisin nykyhetkeen. Tällä hetkellä mun hiukset on sekaisella yönutturalla, mutta niissä on vielä aika hyvinä toissapäivänä tekemäni kiharat. Mikä parasta, näihink iharoihin ei tarvita suoristusrautaa, kiharrinta eikä hiustenkuivaajaa! Täydellinen kampaus siis mulle, en tykkää häslätä minkään kuuman ja sähköisen kanssa kun neiti on niin utelias koko ajan. Mun hiuksissa  nää kiharat on myös paljon kestävämmät kun millään raudalla väkerretyt. Tekoon tarvitaan pinnejä (itse käytän ihan tavallisia ja niitä menee mun päähän varmaankin 25-30), vettä, (muotovaahtoa) ja lakkaa. Itse käytin vielä viimeistelyyn vahaa, mutta se ei ole edellytys onnistumiselle.


Kostuta hiukset kevyesti, itse kostutan todella varovaisesti, koska mun hius kuivuu hitaasti eikä kampaus tietenkään onnistu jos hius on vielä loppuivaiheessa märkä. Puristele kosteisiin hiuksiin hiukan muotovaahtoa. Itse aloitan hiusten rullaamisen ylhäältä otsalta, ja rullaan aina noin kahden sentin levyisen osion kahden sormen ympäri niin, että rullausliike suuntautuu ylhäältä alas. Näin hiuskihartuu tavallaan "ylös", joten kampauksesta tulee hiukan villimpi. Alas rullaamalla kiharasta tulee helposti käsiteltävämpi ja klassisempi. Aina rullattuani hiuksen kiinnitän sen pinnillä. Tämä prosessi toistetaan koko päähän, itselläni siihen menee ehkä vartti. Sen jälkeen suihkuttelen koko pään lakalla ja jään odottamaan. Jos lähden Adin kanssa pihalle tässä välissä, suojaan hiukset huivilla.

Muutaman tunnin odotuksen jälkeen napsin pinnit pois ja voilá! Jos tämän kampauksen haluaa toteuttaa lyhyemmässä ajassa, voi hiuksia puhallella hiustenkuivaajalla matalalla teholla, mutta mä mieluummin odotan. Aamukiireessä tekisin ensin rullaulun, sitten aamiainen, meikki ja vaatteet ja lopuksi pinnien poisto. Näillä muuten voi myös nukkua, itselläni pinnit eivät painaneet ollenkaan päätä.



Tällaisessa kuosissa hiukset olivat heti pinnien poiston jälkeen, ennen kampaamista. Kampasin kiharoita varovasti auki sormin ja viimeistelin vahalla ja lakalla.

Tällaisia kampauksia syntyi kun testailin mikä sopii parhaiten minulle:

Puoliksi pinnitetty

Taakse pyyhkäisty

Niskanuttura
Päädyin lopulta niskanutturaan jonka avasin illemmalla ja kiharat olivat edelleen kunnossa.

Tässä vielä 2nd day hair puoliksi pinnitettynä, mielestäni kihara on pysynyt tosi hyvänä. Suoristusraudalla tehdyt kiharat kestää mulla ehkä korkeintaan 5 tuntia, joten nää voittaa ihan 6-0. Tietysti lämmöttömyys on vaan plussaa, varsinkin näin kesällä jos hius on valmiiksi kuiva auringosta ja ehkä merivedestäkin niin ei tarvitse rääkätä vielä kuumalla raudallakin.
Nyt tämä äippä siirtyy aamukahville!

Mmmmmmua besitos,

Taru

maanantai 20. toukokuuta 2013

Ruokakriisi!

Hei taas ihanaiset!

Tässä on nyt päällä jos jonkinlaista kriisiä, mutta niistä tänne blogin puolelle kerrottavaksi sopii parhaiten tämän hetken ruokakriisi. Oon viikko viikolta valittanut enemmän ja enemmän kaikille (vanhemmilleni, kavereille...) etten tiedä mitä ruokaa laittaisin ja tuntuu että aina teen samaa. Lähinnä jauhelihakastiketta. Ja keittoa. Vuoropäivinä. No, ei ihan, mutta melkein. Lisäksi meidän tuloilla ei kamalasti herkutella. Listailin yöllä mielessäni meidän arkiruokia (kyllä, tilanne on niin paha että mietin sitä öisin).

Meillä syödään...

  • jauhelihakastiketta
  • jauhelihakeittoa
  • makkarakastiketta
  • makkarakeittoa
  • kalakastiketta
  • kalakeittoa
  • kanakastiketta
  • kanakeittoa
  • satunnaisesti kana- tai possufileitä
  • lisäkkeenä aina riisiä, spagettia tai perunamuusia
  • salaattina aina lehtisalaattia, kurkku- ja tomaattiviipaleita

Oon katsellut Kaappaus keittiössä -ohjelmaa uusien ideoiden toivossa, mutta en ainakaan vielä oo inspiroitunut. Kaipaisin simppeleitä arkiruokaideoita, joiden toteutus onnistuu lapsi sylissä tai jaloissa ilman monen tunnin valmistelua. Oon ihan käsi lihan kanssa (hah, otan kyllä ton sanonnan taas käyttöön :D) mutta jos mulla olis joku go to -resepti, varmasti käyttäisin sitä. Haluaisin käyttää paaaaaljon enemmän kasviksia, vihanneksia ja hedelmiä, mutta mulla ei vaan oo mitään ideoita! Vaikka kaali, tykkäisin käyttää sitä, mutta koska Dee ei tykkää kaalilaatikosta niin meillä ei syödä kaalia, en nimittäin osaa tehdä siitä mitään muuta. Palsternakka, ei mitään käsitystä mitä kaikkee hyvää siitä vois tehdä. Bataatti, mun herkku, mutta ikuiset bataattikuutiot ja batattisose kyllästyttää. Uunibataatti olis herkkua, mutta mikä sinne sopii sisälle? Ja joo, nyt te jotka mieti että miksen vaan googlaa, niin kyllähän oonkin googlannut, mutta haluaisin jotain toimivia suosikkeja, en reseptejä joihin pitää ostaa pullo sitä ja toinen tätä, ja sitten ne pullot jää jääkaappiin. Huoh. Osittain ehkä kriisi johtuu siitä että oon ollut aika pirun laiska viime aikoina :D
Mulla alkaa tällä viikolla vikat rutistukset kouluhommissa ja sen jälkeen voin käyttää taas enemmän aikaa blogiin. Viime päivinä blogiaika on muuttunut opiskeluajaks, mutta kyllä tää taas tästä :) Lauantaina oltiin juhlimassa rakkaan ystäväni synttäreitä ja mulla oli ihana mekko, ihanat kengät, ihanat korut ja ihana meikki, muttei mistään yhtään kunnon kuvaa :( Olin niin mielettömän väsynyt että osuvampi asu olis ollut pyjama ja aamutossut. No, en silti olis missannut bileitä mistään hinnasta ja ilta oli onnistunut, mutta vieläkin huomaa että on energiatasot aika alhaalla. Nyt yritän kunnostautua kuvien kanssa ettei tulis lisää tällasia kuvattomia postauksia :)

Puspuspus,
Taru
 

torstai 16. toukokuuta 2013

Tämän hetken suosikki


Oon tapani mukaan ihan jälkijunassa tän trendin kanssa, mutta nyt se on vihdoin iskenyt muhun ja lujaa: high-low helmat. Melkein kaikki viimeisimmät paita- ja mekko-ostokset on olleet high-low helmaisia. Koska oon just sellainen ihminen joka käyttää legginssejä housuina, on high-low helma mulle täydellinen trendi. Voin pistää legginssit jalkaan ja peittää takapuolen laittamatta kuitenkaan päälle mekkoa tai tunikaa. Tässä lemppareimpia vaatteita mun kaapista.
 Näissä paidoissa oon viihtynyt aika tiiviisti viikon verran. Minttu ei oo yleensä ollut mun väri, eikä itseasiassa mikään vihreä, mutta nää paidat iski muhun. Minttupaidassa takaosa on trikoota, maastopaidassa taas etuosa. Taskuissa on samaa blingiä. Varsinkin tuo minttuinen on mun mielestä tosi kiva myös edestä sidottuna, jolloin takaosa on ihan normaalipituinen ja etuosa jää napapaidaksi (en ookaan muistanut julistaa täällä rakkauttani napapaitoihin). Musta paita on jo näkynyt täällä muistaakseni pariinkin otteeseen, se vaan on niin toimiva ja mun tyylinen.



Työvaatteiksi ostamani kevyt toppi ja paituli olikin yllättäen niin kivoja että niille tulee varmasti käyttöä myös arjessa. Varsinkin oranssi toppi on niin kiva etten meinaa raaskia käyttää sitä :D

Ellokselta tilattu lasten kevyt kesämekko ei ole vielä päässyt käyttöön, mutta uskon että ilmojen lämmetessä tästä voi hyvinkin tulla luottomekko. Toimii kivasti sekä sandaalien että korkojen kanssa ja elättelen myös toiveita romanttisista rantakävelyistä Espanjan illassa tämä mekko päällä, nähtäväksi jää toteutuuko haave... ;)

Besitos,
Taru

maanantai 13. toukokuuta 2013

Äitienpäivän piirakka

Enhän mä eilen enää mitään päässyt päivittämään, neiti nimittäin päätti nukahtaa kasilta ennen iltapuuroa ja herätä ysin jälkeen ihan pirteenä. Siinäpä sitten menikin lokoisasti koko ilta aika pitkälle yöhön nukutuspuuhissa. Tänään oon siis jälleen kerran ihan silmät ristissä. Allergiakin on pahentunut joten olo on aika töttöröö.

Me ei tosiaan vietetty äitienpäivää kovin ihmeellisissä merkeissä, mun äiti tuli meille syömään joten mä kokkailin lohi-katkarapurullia, kukkakaalikeittoa ja mansikka-raparperipiirakkaa. Siinä vaiheessa kun sain ruuat valmiiks, oli jo niin kova nälkä etten todellakaan ruvennut kuvaamaan. Eikä mun olis mielestäni alunperinkään pitänyt joutua hääräämään keittiössä koko äitienpäivää, saati sitten keittämään omia kahvejani aamulla, murr... Meillä on aina välillä vähän vääntöä erilaisten merkkipäivien muistamisesta, tai lähinnä siitä että mieheni ei ikinä muista.

Piirakasta nappasin yhden kämäsen kuvan nopeasti puhelimella, pahoittelen siis laatua.


  • 3 kananmunaa 
  • 2 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1 dl maitoa
  • 1 vaniljatanko
  • 1,5 dl sulaa rasvaa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • rasiallinen (400 g) mansikoita
  • raparperijugurttia (n. 2dl)
Avaa vaniljatanko ja kaavi vanilja maidon joukkoon. Sekoita 2 munaa ja sokerit, lisää vaniljamaito siivilän läpi, lisää rasva ja jauhot. Sekoita. Kaada seos voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan. Sirottele mansikat piirakan päälle. Käytin tuoreita mansikoita joten ne piti ensin perata, mutta pakastemansikat voi tietysti vaan heittää sekaan. Vatkaa jugurttiin muna ja kaada seos piirakan päälle. Paista 200 asteessa 30 minuuttia.

Tää on todellakin maailman helpoin ja nopein piirakka, ja toimii millä tahansa täytteellä. Vaniljatankoa lukuunottamatta aineet on sellaisia joita löytyy aina kaapista :)


Tällaiseen helppoon herkkuun siis päädyin. Nyt mennään neidin kanssa lounastamaan eilisen tähteitä ja illalla onkin taas töitä.

Pus,
Taru

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

OOAD

Hello lovelies

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille, myös itselleni ;) Tänään sain vielä keittää kahvini itse (=jouduin keittämään), mutta odottelen jo ihan innolla niitä aikoja kun Adi osaa keittää kahvit. Palailen (toivottavasti) vielä illalla tai huomenna äitienpäivätarjoilujen muodossa, mutta nyt kuiten outfit of a day, erään päivän asu josta tykkäsin kovasti.




























Sarjassamme luovat asukuvat kun on yksin kotona ilman tripodia. Ihan perus arkiasu, mutta tykästyin tähän silti kovasti. Taisi muuten olla myös eka päivä kun olin liikkeellä ilman takkia. Noin yleisesti ottaen inhoan kaikkia takkeja, koska ne ei ikinä istu mulle hyvin ja mitä vähemmän vaatetta tarvii pistää päälle sitä iloisempi oon. Tässä siis housut Seppälästä, vaarinpaita Ellokselta, vyö second hand.















Ohhoh, kylläpä muuten näyttääkin tässä nenä vinolta :D Multa on joskus lääkärissä kysytty onko mun vaikee hengittää nenän kautta kun se on niin vino, ennen sitä en ollut edes huomannut koko vinoutta. Kai se on uskottava että vinossa on ja pysyy. Mutta tosiaan, tuo vyö on peräisin äidiltäni, joka on muistaakseni saanut sen tyäkaveriltaan eli mikä se sillon on, 3rd hand? Silmät tein Wet n Wildin Silent treatment -paletilla, josta oon tykkäillyt viime aikoina. Hiukset ihan vaan suoristettuina. Olin menossa tanssikoululle ja huomasin ettei välttämättä kannata suoristaa niinä päivinä hiuksia, koska tunnin hikoilun jälkeen tyvi on kihara ja pituus suora, ei mikään maailman tyylikkäin look. Oon ihan täpinöissä kesän tulosta ja siitä että kohta pääsen käyttämään kaikkia ihania mikroja. Niinkun sanoin, mitä vähemmän vaatetta mulla on päällä sitä onnellisempi oon :)
Päätän näihin nudistitunnelmiin (wait what..?) ja menen aloittelemaan kukkakaalikeiton tekoa!


Pus,
Taru

perjantai 10. toukokuuta 2013

Kisses Down Low -meikki

Hei ihanaiseni! Voi miten mun sydäntä lämmittää huomata että jaksatte käydä lueskelemassa blogia vaikka postaustahdiksi alkaakin vakiintua vaan muutama postaus viikossa :) <3

Lupailin jo aikaisemmin että teen enemmän meikkipostauksia kunhan pääseen kokeilemaan uusia palettejani ja nytpä olis luvassa hiukan erilaisempaa meikkiä.

Inspiraationa toimi tämä ihana Kelly Rowlandin meikki Kisses Down Low -videolta, vaikka tietysti omalla inasen vaaleammalla ihollani se näytti lopulta aika erilaiselta. Halusin kuitenkin päästä tekemään jonkun väriräjähdyksen :D

Meikatessa tuli lopulta vähän kiire ja Adikin pyöri jaloissa, joten muutamista vaiheista jäi kuva uupumaan. Parannan tapani varmasti kokemuksen karttuessa. Nää meikkipostaukset olis oikeastaan varmaan paras tehdä videoina, mutta siihen ei ihan vielä itsevarmuus riitä ;)

Tästä lähdin liikkeelle:


 Kulmat, ripset, missä olette? Pohjalla oli jo valmiiksi kosteusvoide, seuraavaksi levitin Smashboxin primerin, jota ei tietääkseni vieläkään myydä Suomessa. Omani ostin aikoja sitten Lontoosta, muta koska en käytä primeria läheskään aina, sitä on vielä hyvin jäljellä. Tällä kertaa käytin pohjaan sekä Garnierin BB-voidetta (sävy light, joka siltikin on mulle hiukan tumma) että Lumenen (Natural Code, sävy 10. Vanilla) meikkivoidetta. Levitin meikkivoiteen pelkästään t-alueelle antamaan kestävämmän mattapinnan. Wet n Wildin CoverAll paletin vihreällä neutralisoin nenänpielien punoitusta ja tuolla vasemman yläkulman kirkastavalla sävyllä peitin tumman silmänaluset, siistin kulmakarvat piirrettyäni ne ensin Lumenen kulmakynällä ja korostin amorinkaarta. Sipaisu Maybellinen puuteria koko kasvoille ja luomille Shadow worx pohjustus.


Aloitin ohuella kerroksella valkoista luomiväriä, mutta koska väri ei ollut voidemaista, olisi sen askeleen voinut yhtä hyvin skipata. Seuraavaksi lähdin rakentamaan pinkkiä pohjaa oikean yläkulman pinkeistä tummemmalla (ylemmät silmät). Vaaleampaa pinkkiä käytin värin häivyttämiseen (alemmat silmät).

Seuraavassa vaiheessa en näpsinyt kuvia joka askeleella, koska erot olivat niin pieniä, mutta noh, näin jälkikäteen kun katsoo kuvia niin olisihan niitä vaiheita voinut kuvata tarkemmin. Yritän siis selittää tarkasti.

Tein mustalla luomivärillä ja rajaussiveltimellä ohuenohuen rajauksen yläluomelle aivan ripsien tyveen. Hiukan pienemmällä siveltimellä tein pinkin rajauksen alaluomen uloimpaan kolmannekseen, aivan ripsien juureen. Alaluomen sisäkolmanneksen rajasin marjapuuroon vivahtavalla violetilla. Lopuksi yhdistin alaluomen rajaukset kirkkaammalla violetilla. Sitä kirkasta violettia saa muuten laittaa aika reippaasti, olin itse sen kanssa turhan varovainen. Lopuksi kirkastin silmän sisänurkkaa laventelinsävyisellä helmiäisvärillä. Ohuen rajauksen yläluomelle tein Wet n Wildin Mega Eyes linerilla.



Jos vertaatte inspiraatiokuvaan, niin huomaatte että alarajaus olisi todellakin saanut olla paaaaljon reippaammin tehty. Ripsiin sudin ikisuosikkiani, Rimmelin Extra Super Lash Building Mascaraa. Kaikenkaikkiaan olen aika tyytyväinen lookkiin, kun ottaa huomioon että tein ekaa kertaa meikkiä kuvan pohjalta. Suunta ei voi olla kun ylös :)

Vaatetus oli simppeliäkin simppelimpi, tummat farkkulegginssit (ginasta) harmaa neule (hennesiltä) ja wedge sneakerit (joista ei tietenkään ole kuvaa mutta dinskosta). Pitääpä muuten petrata, olis ihan kiva jos asukuvissa joskus olis joku käyttökelpoinen kuva koko asusta :D


korvikset / Kuubasta
rannekoru / Espanjasta
kello / Jet Set Addiction, Sokokselta

Toivottavasti tästä on jotain iloa, nyt meikäläinen painelee nukkumaan!
Mmmmmuak,
Taru

Inspiraatiokuva täältä























maanantai 6. toukokuuta 2013

pretty.fi tilaus ja huhtikuun hankintoja

Hello my sweeties!

Teen näköjään nykyään jokaisen postauksen jälkeen minikatoamisen, mutta do not fret, palaan kyllä aina :) Mun oli tarkoitus tehdä postaukset pretty.fi tilauksesta ja huhtikuun hankinnoista erikseen, mutta koska en halua lykätä kumpaakaan monen päivän päähän ja tiedän että mulla on tällä viikolla paljon tekemistä, niin saatte nää nyt yhdessä. Tästä tulee siis myös kuvapläjäys.


Aloitetaan näistä pienemmistä hankinnoista. Oon vältellyt pitkään Wet n Wildin tuotteita huonojen kokemusten takia, mutta kun peiteväri paletti sattui silmään, päätin antaa sille mahdollisuuden. Tuo paletin cover -osuus on mulle hiukan liian tumma ja highlight taas liian helmiäinen mun makuun, mutta neutralisoiva vihreä toimii ihan kiitettävästi hyvin iholle buffattuna ja kirkastavasta on tullut osa mun arkimeikkiä. Highlight osuus vois toimia hyvin ihan luomivärinä sisänurkassa ja kulmaluulla, mutta en oo nyt tehnyt sellaista meikkiä johon se sopis. Tummemmalle peitevärille tulee toivottavasti kesällä käyttöä, ja jos ei, niin voisin kokeilla olisiko siitä varjostamiseen.

Wet n Wildin luomiväreistä oon lukenut positiivisia kommentteja, joten päätin kokeilla. Walking on Eggshells -paletti vilahtikin jo arkimeikissä, se on tällaiselle kalkkilaivan kapteenille sopiva arkeen. Varsinkin jos vietän vaan päivän Adin kanssa, ehkä käyn kaupassa tms. en halua näyttää liian meikatulta, mutta luomiväri, tai ainakin varjostus luomivaossa luo mun mielestä kivan huolitellun ilmeen. Silent Treatmentia oon kokeillut vasta kerran ja se oli arkikäyttöön ehkä inasen liian tumma (tai sitten vaan vetelin sitä luomiväriä vähän reippaalla kädellä :D). Koostumus on molemmissa oikein mukava ja pigmenttiäkin on kiitettävästi. Palettien mukana tuleville sudeille en oikein lämmennyt, mutta onneks ei tarvinnutkaan ;)



Onnistuneista peiteväri ja luomiväri valinnoista johtuen uskaltauduin tilaamaan pretty.fi:ltä Wet n Wildin rajauskynän. Kyseessä on siis Mega Eyes, jossa on tussimainen kärki. Sopii siis hyvin mulle, koska oon täys tohelo nestemäisen eyelinerin kanssa. Shadow Worx luomivärin pohjustusaine (onko tolle jotain muuta nimeä suomeksi?) on parin päivän aikana testattu erittäin hyväksi ostokseksi, luomivärien pysyvyys on ihan eri luokkaa kun ilman pohjaa. En tiedä miten oon pärjännyt näinkin pitkään ilman sitä.

























Sitten se, minkä takia ensinnäkin eksyin pretty.fi -verkkokauppaan. Oon haikaillut pitkään kunnollisten siveltimien ja sutien perään, ja nyt viimein raaskin sellaiset hankkia. No, ajattelin ettei siinä konkurssissa enää muutama muu hankinta paljoa tunnu. Päädyin tilaamaan Coastal Scentsin 22 harjan setin, 252 värin luomiväripaletin, 6 sävyn varjostus/korostus paletin ja 10 sävyn poskipunapaletin. Näillä mennään nyt sitten aika pitkään.

























Nyt jos meikistä ei tule halutun lainen, en voi syyttää ainakaan suteja! 22 kappaletta, tästä puuttuu fan. On sutia meikkivoiteelle, poskipunalle, varjostuksiin, buffaamiseen, peitevärille, luomivärille, häivytykseen, rajaamiseen, kulmille ja huulille. Ja tietysti se ihana fan, jota mä käytän mm. varisseen luomivärin siistimiseen. Nyt sudit majailee DIY maitotälkkisäilytysjärjestelmässä, mutta ne tuotiin mulle ihanassa casessa, jossa ne on myös kätsää ottaa mukaan vaikkapa matkalle. Jos haluatte näistä tarkempaa postausta, let me know.

























Highlight/Contour paletin kanssa oon ollut vielä varovainen, koska mulla ei oo juurikaan kokemusta varjostamisesta. Posket oon ennen varjostanut aurinkopuuterilla, nenään en oo uskaltanut koskea, mutta enköhän ala testailemaan youtuben avustuksella kun on sopiva hetki.

























Ystäväni totesi tämän poskipunapaletin nähtyään että kuka voi tarvita kymmenen eri sävyä. No, minä! Helposti! Kolmen päivän aikana näistä on ollut käytössä neljä ja ah, katsokaa nyt noita värejä! Niin herkullisia, ja vaikka tästä kuvasta sitä ei huomaa, niin siellä on mattaa, kuultavaa, kimaltavaa, siis ihan kaikkea mitä voi tarvita. män paletin myötä hyvästelen siis Rimmelin Misty Rose -punan, joka on ollut suosikkini ainakin viisi vuotta.

























Siinä se on. Coastal Scents 252 Ultimate eye shadow palette. Tämän ainoa ongelma on valinnan vaikeus. Väreissä on niin paljon pigmenttiä että tällä paletilla pärjään vuosia, vaikka tietysti ajan myötä jotkin värit varmasti muodostuvat suosikeiksi. Tänään kokeilin tehdä kimaltavalla pronssilla rajauksen mustan päälle ja se toimi hyvin, eli todellakin pigmenttiä on. Mulla on myös varastossa yksi erikoisempi meikki, josta teen postauksen heti kun on sopiva hetki. Jatkossa alkaa arvatenkin tulemaan enemmän meikkipostauksia, niin kuin jo vihjailinkin.
Pretty.fi tilauksessa siis tulivat Wet n Wildin rajasukynä, Coastal Scentsin contour/highlight paletti, poskipunat, meikkisivellinsetti ja 252 luomiväripaletti sekä shadow worx pohjustus aine. Tilaukseen ei tullut postareita ja se oli perillä muistaakseni kahdessa päivässä, eli oon aika tosi tyytyväinen :)




























Pretty.fi ei suinkaan ollut ainut verkkokauppa josta tilailin tavaraa, vaan shoppailin myös Elloksella. Tällä kerta kuitenkin pitäydyin Adin vaatteissa (fine, yhden mekon tilasin itsellenikin, siitä lisää eri postauksessa). Tykkään tilata noita useamman vaatteen paketteja sekä itselleni että Adille, koska kuvittelen ainakin aina säästäväni. Lisäksi, jos vaate on hyvä niin sitä on saman tien useampi kappale :) Adi ei välttämättä olisi tarvinnut lisää vaatteita erään yllättävän (hah!) Seppälä reissun ja äitini kirpparilöytöjen lisäksi, joten otin vähän reilumpia kokoja. Noista ylimmistä housuista tulee hiukan sellainen olo, että meiltä puuttuu jotain - nimittäin purjevene. Mä näen Adin kiharat liehuen jahdin kannella syömässä mansikoita ja nauramassa merituuleen puhaltaessa pisaroita kasvoille... Jahdiin puuttuessa nää kyllä toimii varmasti myös ihan hyvin lähimmässä ostarissa. Purjehdushousujen lisäksi tilasin yhdet ihanan pehmoiset velourpökät ja parit legginssit, ihan puhtaasti arkikäyttöön.
Cocoon teepparien kohdalla mietin tuleeko söpöysällötys, mutta hei, Made by Mum with love, enhän mä nyt voinut vastustaa! Peruspaidoille on myös varmasti käyttöä ja juurikin tuossa söpöysteepparissa Adi on viettänyt tämänkin päivän. Valkoisia pitkähihaisia. Niin, no, ne on valkoisia pitkähihaisia, niitä on kolme kappaletta ja ne on reilumpaa kokoa. Osoitin selvästikin niitä valitessani jonkinlaista hetkellistä kypsyyttä.





Olen maninnutkin että lähdetään keskuussa reissuun, ja tällä kertaa ihan vaan perus rantalomalle, joten Adille piti hankkia uikkari. Valitettavasti tuo on vähän liian pieni, eli pitänee vaihtaa kokoa isompaan. Hassua kylläkin, koska Adi on aika sipponen ja tuon pitäisi olla senttien mukaan ennemmin hiukan reilu. No, se nyt menee vaihtoon kuitenkin. Rantaviitta puolestaan on hiukan iso, mutta se ei mielestäni haittaa kun kyseessä on tollanen lökövaate. Ihana kirsikkainen väri näytti olevan Adin mieleen kun availtiin paketteja. Toivottavasti tälle tulee käyttöä täällä Suomessakin... :)
Näissä huhtikuun hankinnoissa olisi vielä ollut muutama muukin juttu, mutta päätinkin säästää ne eri postaukseen (lähinnä koska kävin hamstraamassa tänään lisää tavaraa ja voin yhdistää ne samaan postaukseen). Jos postaus on täynnä typoja, pahoittelen! Adi, joka on ollut pari päivää kuumeessa, nukahti juuri, joten mua kutsuu suunnikkaan pinta-ala ja vaipan tilavuus, if you now what I mean. Palailen taas pian uusien postausten parissa!
Puspuspus,
Taru

perjantai 3. toukokuuta 2013

Perusmeikki

Oon jo maininnutkin että oon alkanut innostua meikkailusta enemmän tube videoiden sun muiden ansiosta. Tutoriaaleja en vielä oo uskaltautunut tekemään koska, noh, rehellisesti sanottuna uskon että kuka vaan teistä osaa tehdä perusmeikin ihan ilman tutoa. Jos joskus innostun leikkimään meikillä enemmän niin teen tuton.

Yleensä meikkaan aamulla jo ennen aamupalaa, koska jotenkin mun päivät lähtee reippaammin käyntiin meikattuna. Muuten jumitun pyjamailemaan (onko se edes sana? :D) koko päiväks enkä saa mitään aikaseks. Tänään Adi heräsi jo viideltä, joten meikkasin hiukan silmät ristissä, mutta oh well, ei se oo niin justiinsa...

Oon ollut nyt aivan rakastunut Wet n Wildin Walking on Eggshells luomiväri trioon joka sopii mun mielestä täydellisesti arkimeikkiin. Sopivasti shimmeriä muttei mikään glitteröverioksennus ja sävyt on kivan neutraaleja. Tällä saisi kyllä tehtyä myös iltameikin kun vaan kerrostaisi enemmän, mutta mulla ei ole vielä ollut tilaisuutta kokeilla.




















Meikissä on käytetty Eggshells -paletin lisäksi Lumenen meikkivoidetta ja kulmakynää sekä Wet n Wildin peiteväripalettia ja rajauskynää. Tarkempaa infoa saa kysymällä tai sitten niissä tulevissa meikkitutoriaaleissa, jos ja kun niitä ehdin tehdä.

Pus,
Taru

Adin kaapin helmet


Lupailin postata tsirpulan kevätvaatteista joten tässä tulee. Suurin osa kirpun vaatteista on kirppareilta, ystäviltä saatuja tai hyviä löytöjä, koska mun mielestä vaatteiden pitää saada likaantua eikä hieno mekko saa haitata leikeissä. Kuitenkin vaikka kylään lähtiessä on kiva pistää päälle jotain parempaa, tässä siis niitä helmiä.


Ensin vähän arkisempaa mutta kuitenkin siistiä vaatetta. Ihastuin Seppälän baby-mallistoon heti sen tultua kauppoihin. Yllättävää että löydän taas Seppälästä jotain... :D Kauniita perusvaatteita, iloisia värejä ja ainakin tähän asti mallit on olleet tosi toimivia ja koot hyviä Adille, joka on tosi sipponen tapaus. Kuvan keltaiset farkut meiltä löytyy myös pinkkeinä. Huppari on ihanaa pehmeää fleeceä ja vilahtikin jo edellisessä postauksessa.

Olette varmaan huomanneet aikoja sitten etten ole yhtään merkkien perään vaatteiden (tai minkään) suhteen, mutta tykkään tästä Adidaksen asusta tosi tosi paljon. Äitini toi tämän Espanjasta muiden ihanuuksien ohella ja tämä asu lähtee myös mukaan reissuun kesäkuussa. Vannoin joskus raskausaikana etten ala pukea pikkuista vaaleanpunaiseen, mutta eilenkin ihastelin illalla miten hyvin vaaleanpunainen sopii Adin ihoon :)


























Mekot on tietenkin olennainen osa kesää ja näille löytyy varmasti paljon käyttöä. Pinkkivalkoinen napitettava mekko on myös tuliainen Espanjasta, neulemekko on mummini tekemä. Neulemekkoa Adi pääsee käyttämään ainakin mummini 80-vuotis juhlissa joita vietetään kesällä.

Sokerina pohjalla ihana kukikas lappuhaalari. Tämä ihanuus ei ole pelkästään lempparini Adin kesävaatteista, vaan myös suosikkini kaikista Adin vaatteista. Hempeän vaalenapunaisella pohjalla ihania neonkukkia ja hei, lappuhaalarit <3 Adilla taitaa olla yhteensä ainakin neljät lappuhaalarit. Ennen en tykännyt niistä yhtään, nyt olen aivan niiden lumoissa. Voisin haluta itsellenikin tällaiset :D Äitini toi nämäkin Espanjasta, joten en pääse hamstraamaan useampia kokoja.

Loppuun vielä Adin vappuasu, vihreät fleecehousut ja söpö t-paita jonka korukoristeet tekevät paidasta vähän spesiaalimman. Sekään ei tietenkään paitaa pahenna, että korujen erilaiset materiaalit pitävät pikkuisen mielenkiintoa yllä hetken aikaa... ;)
Besos,
Taru

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

mikä vappu?

Miten musta tuntuu että oon viimeaikoina aloittanut kaikki postaukset kertomalla ettei oo taas ollut oikein aikaa kirjoittaa.. Mutta kun ei oo! Vaikka mitä ideoita on kyllä kirjattuna ylös, eli älkää huoliko, en katoa mihinkään :) Oon ite aika aktiivinen blogien lukija ja aina odotan innolla postauksia, mutta nyt kun kirjotan itekin niin ymmärrän paljon paremmin miksei aina vaan ehdi tekemään uusia juttuja.
 Kun aloittelin aktiivista kirjoittamista oli koeviikko just päättynyt ja aikaa tuntui olevan vaikka millä mitalla, mutta nyt kun on taas tavallinen opiskelurytmi päällä ja Dee päivät koulussa, niin eipä sitä aikaa vaan aina oo. Ja välillä haluan myös käyttää Adin päikkärit ihan vaan kahvitteluun ja vaikka lukemiseen ;) Nyt oon suunnitellut myös urakalla kesän työjuttuja ja ne ahmaisee helposti leijonanosan koneella olosta kun pitää koluta koko tuben kaikki merengue tms. videot.

Vappu onkin tässä mennyt töitä tehdessä. Adi nukku ihanasti aamulla melkein kymmeneen, joten saatiin ihanan rento startti päivällä. Iltapäivällä käytiin puistossa ihmettelemässä muita lapsia ja mä tein pientä DIY projektia, maitotölkeistä tehtyä säilytyslaatikkoa meikkisiveltimille. Se varmaankin vilahtaa jossain tulevassa postauksessa :)

Oon käynyt taas koluamassa Seppälää aika ahkerasti, joten yritän tehdä löydöistäni pienen Seppälä haul postauksen kunhan ehdin. Yksi ihana löyty mulla oli päällä viime sunnuntaina kun käytiin syömässä äitini luona.



Tämä ihanainen mustaharmaa paituli! Tsekkailin tätä vihreänä ja lilana, mutta ne ei oo oikein mun värejä. Olin ihan onnesta soikea kun löysin tän alesta mustana ja vielä omassa koossani. Tykkäilen tosi paljon noista niittikoristeista, 3/4 hihoista, ohuesta kankaasta ja high-low helmasta. Paita peittää siis sopivasti takapuolen, kätevää koska tykkään käyttää legginseejä housuina.



Oon ollut pitkästä aikaa liikkeellä silmälasien kanssa, koska ihanan allergian takia en oo voinut pitää piilareita niinkun yleensä. Saanpahan nyt samaan syssyyn käytyä optikollakin tarkistuttamassa onko vahvuudet kohdillaan. Nyt kun mun kihara alkaa jo olla aika loivaa, oon suoristanut hiuksia usein. Värjäsin vielä juurikasvun piiloon sunnuntaina (kuvien oton jälkeen tietenkin...) niin on kivempi taas tehdä kampauksia :)

Tsirppa oli liikkeellä ihanan pehmoisessa fleeceasussa jonka myös bongasin Seppälän alerekistä. Katselin jo muutama kuukausi sitten tota hupparia, mutta en ostanut kun ajattelin ettei se oo välttämätön hankinta, mutta kun hinnasta oli pudotettu 50% (vai 70%, hmmm... en nyt oo varma) niin ei sen tarvinnutkaan enää olla tarpeellinen :D Adin kevät- ja kesäkuteista on tulossa ihan oma postaus, koska mulla on nyt varastossa muutamia ihania vaatteita :)

Nyt siirryn vielä hetkeksi sohvalle kullan kainaloon ja sitten otan suunnan höyhensaarille, uni tuleekin taas niiiiiin tarpeeseen!

Besitos,
Taru